Kovana pakkasyönä, pikimustan tähtitaivaan alla juoksi kettu tunturia pitkin. Ketun upea tulipunainen turkki hohkasi mahtavana tummaa taivasta ja vitivalkoista hankea vasten. Ketulla oli kova kiire ja se juoksi kaikin voimin. Se ei jaksanut pitää majesteettista tuuheaa häntäänsä ylhäällä ja se osui milloin lumipaakkuihin, milloin vaivaiskoivun oksiin. Pörreä häntä ja vauhti olivat molemmat niin valtavat, että häntä iski kipinöitä ja tulenlieskoja osuessaan maahan.

Taivaallisen loimotuksen näki myös Lapin Noita Ravdna. Se ihastui taivaantuliin niin valtavasti, että halusi saada ne itselleen pimeän synkän mökkinsä iloksi ja valoksi ikuisiksi ajoiksi. Se otti taikasauvansa ja loitsui taivaan uljaasta värityksestä ripauksen revontulia ja sulki loisteen pulloonsa. Siitä pullosta hän hipaisee valmistamiinsa kynttilöihin hitusen Lapin Taikaa, näin hän saa nauttia revontulten hohteesta aina kynttilöitään poltellessaan. Ja jos käy oikein hyvä tuuri, saattaa jossain sipaisussa siirtyä yksi ketun häntäkarvakin kynttilään. Mutta sitten kyseessä onkin aivan satumainen onni.