Olkka BorealisCandles sai alkunsa pääsiäisenä 2018 kun totesin että haluan alkaa tekemään joko puukkoja tai kynttilöitä. Kynttilöiden valmistus oli huomattavasti helpompi toteuttaa, joten päätin lähteä kulkemaan kohti sitä unelmaa. Toki ajatus oli muhinut päässä jo jonkin aikaa, mutta tuona pääsiäisenä sain apuja eräältä kynttilänvalajalta, joka opetti minua valamaan kynttilöitä maitopurkkiin. Mutta, minulla oli huikea IDEA. Lapissa kasvaneena ja ikäni siellä revontulten alla asuneena halusin tehdä REVONTULIKYNTTILÖITÄ. Päässä oli visio, jota sitten kehittämään ja työstämään. Alun räpellyksien Revontulikynttilästä muotoitui pikkuhiljaa sellainen kun se on tänäpäivänä, aika hieno juttu kynttiläksi. Tällaisia ei ole ennen valmistanut kukaan, ja on kyllä upeaa keksiä jotain aivan uutta ja omaa. Paitsi Revontulikynttilä on aika sievä, se myös palaa kauniisti lähes 50 tuntia.

Päätuotteeni ovat Revontulet, mutta aina jostakin putkahtaa uusi idea. Innoittajana useimmiten Lapin luonto ja sen ilmiöt, esimerkkinä Kelo, Riite ja Kivi.

Toiminta on vielä hyvinpitkälti harrastuspohjaista, mutta toivottavasti tätä voisi jonain päivänä tehdä edes puolitosissaan.

Kiitos kun luit 🙂